Missä kerran pimennettiin
puutarhoja.
Toinen odottaa siellä,
Missä kahdesti viilsit
toivon minusta
Ja jätit nämä välittömät
arvet.
Nyt mieletön rakkaus palaa
yllä
Polttavien tähtien luona.
Upota kyntesi liemeen,
Jonka Taivaanisä repii
kahtia.
Olen ehkä laulanut
kahlimattomista siivistä,
Mutta kauan ennen kuin
lukitsin sydämeni.
Hänelle.
Sopiva ja täydellinen
tikki erilaisille
paloille,
Joiden kauniitta vaalivat
runot,
Joiden nauru kuin hopeiset
vyöt,
Sulatti katkeran talvesi
polultani.
Likainen käärme tuskastuu,
Missä kerran säilytit
salaisuuksia.
Toinen tuhoaa siellä,
Missä puhe kaunistaa
hukkuneita
Syvissä silmien
laguuneissa.
Ja jalat jotka pyysivät
anteeksiantoa.
Pituuksille, jotka
valloittivat.
Säästä kuiskailevat
tunteilusi.
Hänen palkkansa on
hukkunut.
Hän luuli, ettei olisi
vihollisuutta.
Vain unien palatsi,
Missä tuulen lakaisemat
kammiot ikävöivät.
Hänelle.
Jonka hiukset ovat
kullasta kiiltävät.
Hänen huulillaan liikkuu
tumma veri,
Hänen nimensä
kuiskauksessa tanssii,
Ikuisesti kielelläni.
Vähitellen hänen muistonsa
hälvenee.
Kerran ristiinnaulittu.
Olisin kuollut
Tuhannet kerrat uudestaan
Tunteakseni hänen
hengityksensä
Niskassani tunteellisena
rakastajana.
Hukuttaa hänen
huokauksensa
Niin hyvin jalostetuille
kyyneltulville.
Ja sokeana hänen
vakoilemisestaan
Muiden käsivarsilla.
Sisältä haudattu,
Missä hän on kaikkea muuta
kuin minun.
Pelastus niille jotka
ruokailevat
Hänen täydellisellä
raadollaan.
Likainen käärme tuskastuu
Missä kerran olimme
kahden.
Toinen raataa siellä
Pitkään kadoksissa
olleelle Gabrielille.
Jonka yöllisesti tarttuva
virne
Tivaa toisilla kasvoilla,
Jotka olen hitaasti
ottanut itselleni.
© Minä/Fengel










--
"Vaikka mitä tapahtuu maailmassa en sua ikinä yksinään jätä."
--
"Vaikka mitä tapahtuu maailmassa en sua ikinä yksinään jätä."
--
I play hell, you play heaven
I'm deaths own little star.
Can you trace the sins that haunt you,
And play the devil's cards as I do?
I am all that you see,
I am all that you want me to be!
--
I play hell, you play heaven
I'm deaths own little star.
Can you trace the sins that haunt you,
And play the devil's cards as I do?
I am all that you see,
I am all that you want me to be!
--
I play hell, you play heaven
I'm deaths own little star.
Can you trace the sins that haunt you,
And play the devil's cards as I do?
I am all that you see,
I am all that you want me to be!
--
Insanity and abnormality, careful what you call reality.
Previous Page12345...Next Page